Saturday, May 29, 2010

Lusmuan.

Keskiviikko iltana saavuin junan kyydissä äidin luokse Kuopioon, juna matka sujui jokseenkin nopeasti arkeologian pääsykoekirjaa pänttäillen ja uusia kynsiä ihaillen. Tälläinen kämäinen kuva niistä .Laitatin kynnet Luxus-hoitolassa Herttoniemessä. Ne ovat ihan tavalliset geelikynnet.   
Tiistain ripsenpidennykset ovat tähän mennessä pysyneet naamassa hyvin,ehkä neljä ripseä tipahtanut.Tosien en ole pahemmin niitä nykinytkään tai käynyt saunassa. Laitatin ne fabianinkadun Fabulous Salon&Solarium-liikkeessä, 12mm ovat. Olen aivan kertakaikkisen rakastunut näihin,kuvaa auki &kiinni ;


Kuopiossa olen ehtinyt tekemään vaikka mitä, mutta silti tuntuu, että kaikkia ei ehdi nähdä eikä tehdä. Etenkin kun tapani mukaan olen priorisoinut erään ystäväni kaikkien edelle. Helmi-ponin entisestä ratsastuskoulustani. Yhdellä tunnilla kävin jo torstaina, sekä eilen katsomassa kun tallilla oli telkkarifilmaukset ja ystäväni hyppäsi tunnilla Muska-ponilla(joka on muuten yksi suosikki ponini, ruskean kimo arabialainen puoliverinen kuten minä sanon xD). Talli reissun jälkeen oli vuorossa Henry's Pub(eli siis Henkka jos joku ei sattunu tietämään) ja ENTWINE! En olekkaan nähnyt kyseistä bändiä pitkään pitkään aikaa. Kaksi keikkaa olen joskus muinoin nähnyt ja oli kyllä hyvä. Soittivat ne kaksi parasta biisiäkin<3 .

Torstaina kävin aamusta yksityisellä lääkärillä kaikenmaailman vaivoista vinkumassa, nyt on sitten nekin hoidossa. Tämän jälkeen mummon kanssa lakkiais ostoksia ja syömistä. Useammat sukkahousut ja stay up:it hankittiin,ihan perus mustaa joissa saumat. Itse lakki tuli myös ostoskoriin, kokoa 57 vaikka myyjä vaati mua kokeilemaan 58. Sanoin että niin tiedän kyllä pääni koon koko ikäni ratsastuskypäriä ostellessani. Viimein antoi sen 57 ja sanoi itsekin, että niin tuohan on oikean kokoinen. I knew.
Äidin lyyra haettiin myös ja ukille solmio ja taskuliina. Niin ja sitten syötiin vielä kakkua Houkutuksessa. Kuopion harvoihin plussa puoliin kuuluu hyvät kahvilat. Houkutus ja Kaneli.Niin ja coffee house silloin kun sieltä saa vadelmasoodaa. Ilta menikin sitten tallilla Helmin kanssa puuhatessa.
Perjantai alkoi valokuvaussuunnitelulla Alias-kuvaamossa, kuvaaja vaikutti ihan jees tyypiltä ja sanoi, että saan tuoda koirani kuvauksiin tietenkin. Otetaan jotain vähän vanhanaikaisia kuvia ja tuulikone mukaan. Lakki ei niinkään tuu olemaan päässä vaan muuten vain kuvissa rekvisiittana.Ensi ke on sitten show time.
Satamasta oli hyvä jatkaa ystäväni kanssa omia kuvauksia, kuvat tosin ovat ystäväni kamerassa, joten ehkä myöhemmin laittelen niitä tännekin. Jomkun aikaa satamaa ja aallonmurtajaa fiilisteltyämme kipitimme kohti kekustaa, mutta päädyimmekin ystäväni isän työpaikalle Sampo-ravintolaan syömään muikkuja. Aivan tosi hyviä olivat, en muista ihan heti syöneenikään niitä.
Ostosretki jatkui kirppareilla joista mukaan tarttui kengät ja 2 ponia! Alle kympillä lähti nuo.


Kengät kolme euroa, vähän jännittää osaanko ruskeita käyttää... 



Tälläinen 2e ok kuntoinen Lemon Drop '82 



Tälläinen söpö omituinen pehmominiponi josta en tiedä mitään en nimeä tai ikää..saa infota :>

Sadepäiväilin Topin kanssa Haapaniemellä. Uusi takki heti käytössä ja saappaat! Takki löytyi Hennesin aleista 19e.

2 comments:

Pahalapsi said...

No ei oo kyllä kenkiä hinnalla pilattu! Erittäin halvat, ja käytännöllisen näköiset :) Noilla jaksaa varmasti pidemmätkin matkat tallata ilman että jalat väsyy.

Fehlgeburt said...

Joo,todella mukava jalassa ovat nuo. Harvoin kirppikseltä kenkiä löydän kengän kooni takia,mutta hinnanpuolesta tosiaan sopis useemminkin löytää:D