Sunday, September 4, 2011

Over the rainbow

 Kuluneella viikolla olen tuntenut itseni varsin eksyneeksi, mutta myös samalla tavattoman onnelliseksi. Pienien asioiden suhteen, en isojen. Olen nähnyt kaksi kertaa sateenkaaren, toisella kertaa kaksi yhtä aikaa! Tässä kuva ensimmäisestä, kuva vääristää hieman kirkkautta, todellisuudessa siis oli paljon selkeämpi ja tummempi.


 Muita onnellisuuden siemeniä ovat olleet ratsastusretket. Mahtavaa, että minulla on käytössä varmasti Suomen kauneimpiin kuuluvat maisemat ratsastuslenkeille Kimmon kanssa. Inkoo on todella idyllistä ja luonnoltaan kaunista seutua. Peltoa, metsää ja muuta pusikkoa, paljon kauniita (maalais)taloja sekä paljon hevosia ja muita kotieläimiä. 

Yksi päivä kun laukkasin täysiä(niin kovaa ettei maneesissa pääsisikään) Kimmon kanssa peltotiellä ja päässäni alkoi soida nämä sanoitukset;

''Käy juosten pitkin näitä metsäteitä
ja maista marjat maan ja auringon
Voit kieriskellä rikkauksissa aina,
huomaat sen mikä niiden arvo on.
On veljiäni sade sekä tuuli
ja ystäväni luodut metsien.
On kaikki täällä yhteydessä kaikkeen
joka tietä elämän käy kulkien.

Käy näin puumme korkeuksiin,
jos ne kaadetaan, jää tyhjä taivas vaan...''


Perjantaina kävimme yliopisto-ryhmäni kanssa Kansalliskirjastossa,Kansallisarkistossa ja Kansallismuseossa. Useimmat ovat varmasti käyneetkin kyseisissä paikoissa ja tietävät kuinka epätavallisen hienoja rakennuksia nuo ovat Suomen mittapuulla. Kierroksen jälkeen kun kävelin kohti Kampin bussiasemaa, en voinut olla miettimättä kuinka paljon minä 15-vuotiaana halusinkaan päästä juuri tänne, juuri noihin paikkoihin. Miksen osaa nauttia Kansalliskirjastosta, vanhojen kirjojen tuoksusta ja niistä toinen toistaan ihmeellisemmistä kirjoista, joita hyllyt notkuvat? Miksen osaa pysähtyä ja olla aina tavoittelematta enempää? Kai minulla on levotonta verta suonissani liikaa.


Poneihin, joista lupasin laittaa kuvaa. Hienoin on ylivoimaisesti tämä G1 earth pony, Raincurls. Harjakset oli sotkussa ja valkoinen pinta..no se ei ollut valkoinen. Mutta pienellä pesulla ja kampaamotuokiolla ponista kuoriutui varsinainen kaunotar. Tussin jälkiä en saanut kokonaan pois, mutta ne ovat lähinnä kavioiden pohjissa, joten ei haittaa mitään. 


Hännänpyörittäjä poneihin tuli täydennystä riveihin, nyt on 3 näitä. Kuvassa tukka ja häntä on juuri pesty joten siksi näyttää oudoilta. Väri on myös oikeasti selkeämmin pinkki eikä oranssiin menevä niinkään.


 Mun eka G2! Tosiaan, keräilyni painottuu g1 ja g3 poneihin, kakkosia en ole haalinut kirppareilta vaikka niitä on vastaan tullutkin melko usein. Nyt vähän houkuttaisi laajentaa niihinkin, mutta pääpaino tulee säilymään ykkösissä silti.



 Ballerina g3, kaikki kengät on tallella ja alustakin! Patteri pitäisi vielä vaihtaa. Unelmani olisi ponitalli, eräs ystäväni lupaili omaansa minulle, tosin kuulemma vähän rikki, mutta hän asuu Kuopiossa joten täytyy odotella seuraavaa reissua Sawonmaan suuntaan.


 Lopuksi ne hienoimmat, eli Sonjan ekat kustomiponit! Valmistettu minun mieltymyksiäni mukaillen, eli aiheena on Liisa Ihmemaassa!


No comments: